10
ELO
14.00
Edustus, Tampereen Kolmonen

FJK FJK - PS-44  1 - 5

Forssa UK

FJK:n pirteä alku ei riittänyt, PS-44 selkeästi vahvempi. (kuva: Forssan lehti)

Forssan Jalkapalloklubin miesten edustusjoukkue kärsi kuudennen perättäisen tappion sarjan kärkipäähän lukeutuvaa Pallo-Seppoja vastaan. Ottelun ensimmäinen parikymmen minuuttiinen oli todella lupaava forssalaisten kannalta ja pallo liikkui paikkapaikoin todella hienosti ja FJK pääsi vyöryttämään vaarallisia hyökkäyksiä ottelun alussa useampaan kertaan. Maalisarakkeeseen jäi silti pyöreä nolla. Ottelun 24:llä peliminutilla koskilaispeluri karkasi yksin läpi paitsiolta haiskahtaneessa tilanteessa, Viljami Järvinen selvitti ensimmäisen laukauksen mutta Jarno Mattilan reboundista ampuma pallo lirui forssalaismaaliin Janne Eerikäisen jalan kautta. vajaa kymmenen minuuttia tästä Esapekka Jaakkolan syöttö epäonnistui pahemman kerran, syöttö päätyi suoraan Mattilan jalkaan, pienen asettelun jälkeen kokenut kehäkettu painoi pallon vastustamattomasti FJK- maalin yläkulmaan ja peli oli jo 0-2. FJK kuittasi maalin melkein välittömästi kun pirteästi koko ottelun pelannut Sakari Suontausta painoi pallon vastustamattomasti ohi Pallo-Seppojen maalia vartioineen Niko Julinin. Näissä lukemissa mentiin tauolle.

Toinen puoliaika ei pelillisesti noussut kummallakaan joukkueella ensimmäisen jakson tasolle. Syöttöhasseja sattui molemmille joukkueille useampia eikä vaarallisia hyökkäyksiä saatu aikaiseksi ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin. Sitten ottelun erotuomari otti roolia ja vihelsi niin kevyen rankkarin että vierasjoukkuekin oli ihmeissään. Mattila pyöri pitkän ajan FJK:n päätyrajalla useampaa kotijoukkueen pelaajaa vastaan, kaatuikin kahdesti mutta näistä pilli ei soinut, lopulta sitten kun Juuso Laajalehto kosketti miehen pelipaitaa niin tuomari päätti vislata pilkun jonka Mika Jussila kävi laittamassa varmasti sisään. Seuraavaa maalia ei tarvinnut odottaa kun puoli minuuttia. FJK kierrätti aloituksen jälkeen pallon Miika Murtolahdelle jonka syöttö napsahti suoraan Jussilalle keskiympyrän kaarelle. Yksikään FJK peluri ei tähän reagoinut ja Jussila sai kävellä pallon kanssa aina rangaistusalueen rajalle, josta mies sijoitti pallon varmasti maaliin ja lukemiksi 1-4 ja peli oli lopullisesti pelattu. FJK:n Topi Kuisma pelasi todella vahvan pelin, teki pelissä kaksi taklausta joista tilille molemmista keltainen ja ulosajo 73 minuutin kohdalla. Ensimmäinen keltainen meni ainakin kaikkien kentällä olleiden mielestä totaalisen pieleen mutta nyt tuloksena oli tämä. Ossi Lindeman kävi vielä niittaamassa loppulukemat 83 minuutilla ja kolme pistettä matkasivat Valkeakoskelle.

FJK:n kokoonpano:

#16 Viljami Järvinen MV

#7 Janne Eerikäinen ('69 #23 Konsta Laajalehto)

#20 Jarno Hankaniemi

#26 Juuso Laajalehto

#13 Miika Murtolahti ('73 #22 Kuisma Ryödi)

#10 Esapekka Jaakkola ('85 Simojussi Suonpää)

#9 Topi Kuisma

#4 Manu Kuisma

#14 Santeri Ketola (C)

#18 Matias Mero ('76 #19 Iiro Lintula)

#27 Sakari Suontausta

FJK:n muut vaihtopelaajat: #31 Christoffer Enckelman MV ja #25 Eetu Sarvi

Linkki Forssan lehden uutiseen: https://www.forssanlehti.fi/urheilu/pirtea-alku-ei-tuonut-pisteita-putoamista-vastaan-taistelevalle-fjklle-355813

Tilastot

1 - 5

PS-44
(1-2)
33'MaaliSuontausta Sakari
33'MaalisyöttöKuisma Topi

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista