18
ELO
18.30
Edustus, Tampereen Kolmonen

Loiske - FJK FJK   1 - 0

Sääksjärvi TN

"Eteenpäin on menty, lopussa saatiin ylärima".

Forssan Jalkapalloklubin edustusjoukkue jatkoi taisteluaan sarjapisteistä Loiskeen vieraana sunnuntai-iltana. Ottelu ei sen suurempia hienouksia tarjonnut kummaltakaan joukkueelta ja jo ennen ottelua oli tiedossa että peli tulee olemaan ns. yhden maalin peli. Ja sitä se myös tällä kertaa oli, Fation Osman ottelun 53 peliminuutilla iskemä maali riitti tällä kertaa voittoon. Loiske sai lisäksi pallon kertaalleen kulmapotkusta FJK maalin ylärimaan mutta muutoin molemmat maalivahdit saivat työskennellä rauhassa läpi ottelun. FJKn paras paikka tuli erotuomarin antamalla lisäajalla ja sen kolmannella minuutilla. Janne Eerikäinen toimitti vapaapotkun Loiskeen maalin läheisyyteen josta joukkueen kapteeni Santeri Ketola pääsi aivan vapaasti puskemaan, tällä kertaa pallo ylärimaan ja siitä forssalaisten epäonneksi väljemmille vesille. Tuloksena harmittava 1-0 tappio ja pisteet jäivät Sääksjärvelle.


FJK pelasi ehjän ottelun puolustussuuntaan josta koko joukkue ansaitsee puhtaat paperit. FJK:n alakerta on vuotanut kuin seula mutta nyt on ainakin oikea suunta ja ensi perjantaina kun PP-70 saapuu vieraaksi on FJK:lla tasan ainut tavoite. Katkaista orastava tappioputki ja lähteä sarjan päätöskierroksille huomattavasti paremmista lähtökohdista.


Loiske-FJK kooste:


Tilastot
Loiske

1 - 0

(0-0)

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista