2011- poikien kauden toinen turnaus Viialassa, saaliiksi kaksi voittoa neljästä ottelusta.
Julkaistu: 09.05.2019 00.00

2011- poikien kauden toinen turnaus Viialassa, saaliiksi kaksi voittoa neljästä ottelusta.

Kauden toinen liigaturnaus pelattiin Viialassa hyvissä joskin tuulisissa olosuhteissa. Toinen turnaus toisti samaa kaavaa kuin ensimmäinenkin, tuloksena kaksi voittoa neljästä pelistä. Samoin kuin ensimmäisessä turnauksessa, tappiot tulivat ensimmäisestä ja viimeisestä ottelusta.

Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui TP-49 joka oli pelissä hivenen terävämpiä sekä paremmalla jalalla liikkellä ja saivat viimeisteltyä riittävät maalit ohi FJK-vahti Tuukka Järvisen. FJK loi myös tarpeeksi paikkoja mutta ne kilpistyivät jokaisella kerralla toijalalaisten maalivahtiin tai ruudin puutteeseen.

Toisessa ottelussa FJK sai pelinsä kulkemaan ja mätti isäntäjoukkue Viialan Peli-Veikkoja vastaan kuusi maalia, viialalaisten jäädessä kahteen maaliin oli tuloksena selvä 6-2 voitto forssalaisille. Tahtipuikkoa heiluttivat kapteeninnauha käsivarressaan kaksi upeaa maalia tehnyt Eemeli Aaltonen sekä kaksi maalia ja kaksi maalisyöttöä tarjoillut Aaro Kauppinen. Muista FJK:n maaleista vastasivat Launo Leikkilä ja Tuukka Järvinen. Maalissa Onni Rinne teki tukun hienoja torjuntoja. Vihreän kortin olisi ansainnut monikin pelaaja tässä pelissä, tällä kertaa sen sai Eemeli Aaltonen.

Kolmannessa ottelussa kohdattiin Valkeakosken Nappulaliigan joukkue ja ottelu oli erittäin tasainen. Aaro Kauppinen teki hienoja pelastuksia FJK:n maalissa ja piti nollat aina viimeiselle minuutille saakka, kunnes valkeakoskelaiset saivat epäsuoran vapaapotkun josta he iskivät pelin loppulukemat 2-1. FJK:n maaleista vastasivat Onni Rinne huikealla yksilösuorituksella sekä Sulo Leinonen, jonka Nooa Lindberg vapautti läpiajoon loistavalla syötöllään. Vihreä kortti ansaitusti Aaro Kauppiselle.

Viimeiseen otteluun vastaan asettui HJS:n joukkue, edellisen turnauksen tapaan lukemiksi jäi 5-0 hämeenlinnalaisten hyväksi. Aaro Kauppinen täräytti pallon kertaalleen voimalla tolppaan mutta muuten forssalaismiehistö oli väsähtänyt ja ei hirveästi tässä ottelussa maalipaikoilla juhlinut. Eemeli Aaltonen torjui maalissa lukemista huolimatta useamman huipputorjunnan. Vihreä kortti tässä ottelussa Onni Rinteelle.


Seuran uusimmat