18
KES
19.00
Edustus, Tampereen Kolmonen

FJK FJK - JanPa  3 - 1

Forssa UK

FJK jatkoi JanPan tuskaa kotivoitollaan.

Forssan Jalkapalloklubin edustusjoukkue palasi voittojen tielle tiistai-iltana pelatussa ottelussa Janakkalan Palloa vastaan lukemi 3-1 (2-0). FJK jatkoi JanPan tuskaa, JanPa on saalistanut tällä kaudella ainoastaan yhden pisteen yhdeksästä pelaamastaan ottelusta. Yksi suurimpia syitä tähän on varmasti siinä että joukkueen ruumiillistuma Harri Suhonen on ollut sarja-avausta lukuunottamatta sivussa kaikki kauden pelit loukkaantumisensa vuoksi. Tuskaa ei lievittänyt Forssan vierailulla ainakaan se että joukkueen puolustuksen johtohahmo Ilkka Turunen linkutti vaihtoon jo vartin pelin jälkeen.

JanPa aloitti suht pirteästi ja FJK jatkoi samaa kaavaa kuin kahdessa edellisessä ottelussaan, oma peli on hidasta ja mielikuvituksetonta ja harhasyöttöjen määrä on karmaiseva. FJK- maalilla torjunut Christoffer Enckelman piti kotiyleisön onneksi nollat maalillaan JanPa vyöryn aikana. Enckelmanin ei hirveisiin huippupelastuksiin tarvinnut venyä, sen verran luokattomia yrityksiä JanPan hyökkääjiltä lähti. Lopulta vajaan puolen tunnin kohdalla FJK sai avausmaalinsa, onneakin tässä oli jonkin verran mukana kun Vesa-Pekka Valtosen lähettämä säähavaintopallo kimposi JanPa topparin ohitse ja toiselta laidalta kirmannut FJK-kapteeni Santeri Ketola pääsi palloon ja yksin läpi, Santerilta hyvä viimeistely voimakkaalla laukauksella ohi JanPan maalilla torjuneen Ari Takalan. Juuri ennen taukoa FJK lisäsi johtoaan kun Ketolan millintarkka kulmapotku tavoitti Manu Kuisman pään ja tämä puski pallon JanPan verkkoon. Tauolle mentiin turvallisen tuntuisessa 2-0 johdossa.

Tauon jälkeen oli tiedossa että JanPa tulee varmasti kovempaa prässäämään tappioasemassaan, näin siinä myöskin kävi. Vierasjoukkue teki tauolla kolme pelaajavaihtoa ja toivat "lisää jalkoja" hyökkäyspäähän. Tämä tuottikin vaikeuksia FJK:lle toisen jakson ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana. Sen jälkeen FJK otti pelissä kuskin paikan ja pelasi pitkiä syöttöralleja. Keskikentällä Esapekka Jaakkola ja Topi Kuisma rytmittivät peliä taidokkaasti ja myös laitapuolustajat Valtonen ja Janne Eerikäinen pääsivät mukaan juoksuttamaan janakkalalaisia. Maalipaikkoja FJK:lle siunaantui "pelin tappamiseksi" ihan riittävästi, pelkästään Manu Kuismalla oli paikkoja tehdä 3-4 lisämaalia mutta kun ei osu niin ei osu. FJK hukkasi myös neljä vastaan kaksi hyökkäyksen vaikka pääsi tilanteessa laukomaankin kahteen otteeseen, palkinnoksi tästä JanPalle maalipotku. Lopulta ottelun 78:lla peliminuutilla kukapa muu kuin Ivo Dankov ratkaisi ottelun jatkamalla pallon ykkösellä maaliin Eerikäisen upeasta keskityksestä. Tämän jälkeen odoteltiin jo pelin loppumista mutta FJK-puolustus oli siitä eri mieltä. Täysin käsittämätön maali omaan päähän joka lähti siitä että FJK:n pelaaja syötti harhasyötöllään JanPa pelurin läpi, Enckelman selvitti tämän vielä, mutta oli voimaton kun pallo kimposi oman pelaajan jalasta omaan maaliin. Peliä oli pelattu 85 minuuttia ja kahden maalin johto, kentällä kotijoukkueen rauhallisuudesta ei ollut tietoakaan. Joka ikinen syöttö tai purku painui rajoista yli tai suoraan vierasjoukkueen pelaajalle. Lisämaaleja ei kuitenkaan lopun hätäilystä huolimatta nähty vaan pisteet jäivät Forssaan lukemin 3-1.


FJK:n kokoonpano:

#31 Christoffer Enckelman MV

#7 Janne Eerikäinen

#20 Jarno Hankaniemi ('76 #13 Miika Murtolahti)

#26 Juuso Laajalehto ('80 #29 Juuso Jämsä)

#33 Vesa-Pekka Valtonen ('71 #15 Simojussi Suonpää9

#9 Topi Kuisma

#10 Esapekka Jaakkola

#18 Matias Mero

#4 Manu Kuisma

#14 Santeri Ketola (C)

#27 Sakari Suontausta ('74 #8 Ivo Dankov)

FJK:n muut vaihtopelaajat: #16 Viljami Järvinen MV


FJK lähtee juhannustauolle sarjasijoituksen ollessa 7:s, tasapisteissä FJK:n kanssa ovat Loiske ja TP-T, TPV/2 on pisteen edellä forssalaisia. FJK:n pelit jatkuvat keskiviikkona 26.6. klo.19.00 Tampereella Lamminpäässä Ilves-Kissojen vieraana.

Hyvää juhannusta!

Tilastot

3 - 1

JanPa
(2-0)
28'MaaliKetola Santeri
43'MaaliKuisma Manu
44'MaalisyöttöKetola Santeri
78'MaaliDankov Ivo
78'MaalisyöttöEerikäinen Janne

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista