Edustusjoukkue vierailee tiistai-iltana Valkeakoskella

Otteluennakko: PS-44 – FJK

FJK:n edustusjoukkueen pelit jatkuvat nopealla tahdilla jo tänään. Hyvin kautensa Tampereen Kolmosessa aloittanut FJK matkustaa tiistai-iltana PS-44:n vieraaksi Valkeakoskelle. Ottelu pelataan huomenna tiistaina 15.5. klo 18.30 Apian kentällä.

Sarjanousijana kauteen lähtenyt FJK on muutaman pelatun kierroksen jälkeen Ilves/2:n ohella Tampereen Kolmosen ainoa tappioton joukkue. Ensimmäisissä otteluissaan FJK nousi kahden maalin takaa tasoihin sekä TP-T:tä että Ilves/2:sta vastaan, mutta voittotili aukesi vihdoin perjantai-iltana. FJK vei täydet sarjapisteet, kun Sääksjärven Loiske kaatui Kuhalassa niukasti 1-0 kapteeni Santeri Ketolan riemukkaalla osumalla.

Monen entisen Hakan pelaajan tähdittämä PS-44 sen sijaan on kerännyt kolmesta ensimmäistä ottelustaan pisteen forssalaisia enemmän. Valkeakoskelaiset aloittivat kauden kahdella 1-0-voitolla TKT:tä ja TP-T:tä vastaan. Kolmannessa ottelussa Ilves/2 oli kuitenkin Pallo-Seppoja vahvempi lukemin 2-0. PS-44:n alkukauden ottelut ovat siis olleet hyvin vähämaalisia.

FJK:n sarjapelien paras maalintekijä on kahdesti osunut Sakari Suontausta. Kertaalleen ovat osuneet Iiro Lintula, Manu Kuisma ja Santeri Ketola. PS-44:n riveistä tolppien väliin ovat osuneet Jarno Mattila ja Teppo Tenkanen.

Forssalaisten kokoonpanotilanne on tiistai-illan vierasottelun alla hyvä. Perjantain Loiske-otteluun nähden maalivahti Roope Vainio on jälleen käytettävissä ja lisäksi pelaajavalmentaja Miika Murtolahti on pelikieltonsa kärsittyään jälleen pelikelpoinen.

Murtolahden mukaan FJK lähtee sarjan suosikkeihin lukeutuvan PS-44:n vieraaksi luottavaisin mielin.

– Pääsemme peliin pitkälti samalla kokoonpanolla kuin Loisketta vastaan. Pyrimme koko ajan hiljalleen parantamaan otteitamme. Tämäkin peli alkaa lukemista 0-0, joten tavoitteena on tietysti jälleen kolme pistettä, Murtolahti totesi.

PS-44 – FJK pelataan huomenna tiistaina 15.5. klo 18.30 Apian kentällä Valkeakoskella.